maanantai 27. heinäkuuta 2009

Uusia tuulia...

Syksy tuo tulleessaan aikamoisen muutoksen...
Ystävä tuli tässä kesällä käymään, ja kertoi että nyt sitten on vapautunut liiketila, josta haaveilin jo silloin kun päätin viime vuonna muuttaa liikkeen Paraisten keskustaan. Yhtä nopeasti kun tiedon sain, päätin myös muutosta tähän haaveilemaani tilaan.
Joskus elämässä, jonkun asian voi nähdä todella selkeästi etukäteen vaikkei olisikaan vielä kokenut kyseistä asiaa lainkaan. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan :) Tämän liiketilan näin mielessäni juuri sellaisena. hetkeäkään ei tarvitse miettiä, millaisen siitä teen. Jopa huonekalujen paikat,hyllyjen paikat tiedän jo mielessäni! Tämä on sitä, mitä haluan.
Toiseksi, sisustushulluna ihmisenä rakastan muuttoja,uuden suunnittelua,huonekalujen siirtelyä...Olen jo nyt aivan innoissani, tuskin maltan odottaa!

Elokuussa avaan tunnelmallisen,wanhan ajan pikku sisustuspuodin Kauppiaskadulla, kun taas huippusuosittu nettikauppa laajenee!
Ja tunnelmaahan tästä pikkupuodista ei tule puuttumaan! Vanhan ajan maalaistyyliä, kynttilänvalon tunnelmaa, narisevia lattioita -aah, miten ihanaa! Silti valikoimassa tulee olemaan lähes yhtä paljon ihanuuksia kuten ennenkin.
Etukäteen haluan jo nyt kiittää ihania ystäviäni, jotka ovat mukana tässä "projektissa", megasuuri hali teille!!

Siispä Rantatiellä Villa Wenla on avoinna vain enää tämän viikon (viikko 31). Muuton vuoksi liike on suljettuna elokuun kolme ensimmäistä viikkoa (vko 32,33,34) PAITSI: perjantaina 14.8. klo 10-17 Rantatien nykyisessä liikkeessämme KAIKKI TUOTTEET jotka ovat jäljellä myydään
-40% alennuksella!!
Uusi puoti avautuu MAANANTAINA 31.8.KLO 10.
Kesäisin terkuin Annabella

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, asioilla on tapana järkestyä. Niinkuin nyt sinulla. Ensin haaveilit tilasta ja nyt jo teet muuttoa sinne. Oikein paljon ONNEA!!!

    Aurinkoisin terveisin, Ira

    VastaaPoista
  2. Minä ymmärrän sinua täysin! Tietyt toiveet toteutuvat vaikka siinä voikin mennä aikaa ja kun ne vihdoin loksahtaa niin on kyllä ihan pakko tarttua niihin!! Olen todella onnellinen puolestasi, puodista tulee varmasti aivan upea!
    Upea kylttikin sulla on, tuo kuva sopisi blogin "headeriksi" eli tuohon blogin tunnuskuvaksi. :) Wau!!!

    VastaaPoista
  3. IHANAA ihanaa, kovasti onnea uuteen puotiin, ja tarmoa muutoon!!!!

    VastaaPoista
  4. Vilken jätetfin skylt till butiken din!!!! Ha en fortsatt skön sommar!

    VastaaPoista