maanantai 8. kesäkuuta 2009

Kauppani kuvia (bilder från mitt butik)










































Uusia kuvia kaupalta kysellään jatkuvasti :) Tässäpä siis muutama tuore kuva jälleen. Näissä kuvissa pieni osa liikkeen valikoimista.
Viime perjantaina ja lauantaina olikin täällä Paraisilla perinteiset Paraisten Päivät ja minulle ne ainakin merkitsee kesän alkamista. Mitä olisi kesäkuu ilman Paraisten Päiviä!
Perjantaina oli kurja ilma, satoi koko päivän ja oli tasaisen harmaata. Moni markkinamyyjä jopa siirsi tulonsa lauantaille.Silti iltapäivällä tuli kuin tulikin mukavasti väkeä sisään tasaiseen tahtiin. Lauantaina sitten alkoi sää kirkastua ja sitten väki lähti liikkeelle ja kaupalla oli aika hulina -kiitos kaikille ihanille asiakkaille ensimmäisestä Paraisten Päivistäni kauppiaana Paraisten keskustassa,tästäkin viikonlopusta jäi ihanat muistot!
Paljon kesäkivaa on saapunut kauppaan, muunmuassa kaunis vanhan ajan tyylinen kahvi/ruoka-astiasto ruusuilla. kauniit niin mökillä kuin kotona kesäpuutarhassakin.
Ruusut ovat olleet tämän kevään ja kesän juttu, niitä on myyty todella paljon. Niin serveteissä,pöytäliinoissa,keittiöpyyhkeissä kuin tyynyissäkin. Syksyksi sitten luvassa hieman erilaista... Siitä enemmän sitten kesän jälkeen ;)
Heinäkuussa meillä onkin sitten hieman erilaiset aukioloajat. Niin paljon kun rakastankin työtäni, rakastan myös perhettäni.
Pienet poikani tarvitsevat kesälomaa ja niinpä minulle on tulossa Inkoosta mukava ja reipas Cecilia-niminen kesätyöntekijä ja heinäkuun alusta-puoleenväliin liikkeen aukioloajat painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin. Siitä itse asiassa on tullut kiitosta aika paljonkin. Se on kiva tietää!
Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!



Mina kunder brukar ofta begära nyare bilder från mitt butik. Här kommer några igen! Sista fredag och lördag var här I Pargas traditionella Pargas Dagarna. Tyvärr det regnade hela fredagen men på eftermiddag var mera kunder inne i butiken. Många försäljare kom först på lördag när det hade slutat regna och var bättre väder. Då hade vi ochså mycket kunder inne i affären! Ett stort tack till alla kära kunder, det var mitt första Pargas Dagarna med mitt butik i Pargas Centrum. Och det glömmer jag aldrig :)

Mycket sommarnytt har kommit in i butiken. Bland annat t.e.x gammaldags kaffe och matservis med rosor. Rosor har varit jättepopulär under våren och sommaren! Har sålt mycket servetter,dukar, kökshanddukar, kuddan bland annat.
Sen kommer det lite annorlunda saker till hösten.. Men återkommer senare med den saken :)
I juli skall vi ha lite annorlunda öppettider... Så mycket som jag älskar mitt jobb, älskar jag ochså mina små pojkar. Och dom behöver lite semester ochså! Därför skall vi ha mera kvällsöppet och öppet på veckoslutena. Hittade en duktig sommarvikarie Cecilia från Ingo och hon skall jobba i Villa Wenla några dagar i juli. Många hat tyckt om att kvällsöppet är bra idè. Det är roligt att veta!

Ha det så bra! KRAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti