sunnuntai 30. elokuuta 2009

Terveisiä messuilta!

Terveiset aivan upealta messureissulta Tukholman Formexista! Väsyneenä mutta ikionnelisina olemme kotiutuneet ja nyt ei muuta kuin Kauppiaskadun puoti auki ja odottelemman toinen toistaan ihanampia tulevia tuotteita.
Tämä reissu oli kaikinpuolin todella onnistunut ja ihmeteltiinkin miten joka ikinen asia voi mennä niin nappiin.
Lauantaiaamuna söimme hotellissa aamupalaa kolmenTanskalaistoimittajan seurassa ja voi miten ihania ihmisiä he ovatkaan! Kaikkialla otettiin ystävällisesti ja halauksin vastaan,tarjottiin valkoviiniä,siideriä,kahvia ja todella annettiin aikaa asiakkaalle.Muutamassa paikassa meillä olikin aika varattuna ja se oli todella hyvä ja kätevää.

Design&Countryhousessa käytiin tapaamassa Annaa ja Adamia sekä juteltiin menneestä kesästä ja tulevasta syksystä.
Tilauksia on tulossa runsaasti ja vaikka mitä ihanuuksia. Tuskin maltan odottaa :)


GreenGaten syksyyn/jouluun&talveen on tullut paljon kivoja uutuuksia. Paljon ruskeaa,tummanruskeaa,beigeä ja harmaata yhdistettynä esimerkiksi vaaleaan roosaan.Kaunista!
Useita erilaisia lamppuja,upeita kelloja, Vintage tyylisiä rasioita,purkkeja ja muita ihanuuksia on tulossa. Paljon sinkkiä, taidolla patinoitua puuta on syksyn tuotteissa. Suuria määriä erilaisia lyhtyjä. Myös muutamia huonekaluja on tulossa,niin uusvanhaa kuin oikeasti vanhaakin. Jäi niin ihanat muistot ja hyvä mieli tästä reissusta! Kiitos Catja :)

Villa Wenla avaa ovensa Paraisten Kauppiaskadulla huomenna maanantaina (jatkossa maanantait edelleen suljettuna) 31.8. klo 10-17. Joitain uutuuksia on saapunut ja runsain määrin lisää tulossa pian.Tervetuloa!
Nyt kaupalle laittamaan niitä "viime hetken viimeistelyjä"... Haleja kaikille!!












tiistai 18. elokuuta 2009

Muuttoa & uutuuksia

Muuttomme on täydessä vauhdissa ja ei voi muuta sanoa kuin että hyvää tulee, mutta paljon on tekemistä vielä. Siksipä päädyimme siihen, että avajaiset ovat maanantaina 31.8 messureissumme jälkeen. Tässä välissä kaiken kukkuraksi kaikki kolme poikaamme sairastuivat, vanhin poika itki murheellisena kun ensimmäinen koulupäivä jäi väliin häneltä. Niin innoissaan kun hän oli itse ollut ostamassa uudet vaatteet,repun ja koulutarvikkeita ja tärkeänä pakannut ne kaikki valmiiksi reppuun. Vaikka meneekin vasta toiselle luokalle, on tuo ensimmäinen koulupäivä todella tärkeä. Heillä oli pitkä ja hauska kesäloma,mutta mielellään on menossa kouluun kavereita taas tapaamaan.
Hommat jatkuvat taas kaupalla ja hauskaa saada siihen väliin taatusti antoisa ja vauhdikas messureissu apulaiseni ja hyvän ystäväni Catjan kanssa! Me kumpikin jo odotamme sitä aivan malttamattomina :) Syksyksi kun on taas päät täynnä suunnitelmia!
Jotain tilauksia tässä välissä on tullut,jotka tulevat sitten mukanani uuteen puotiin kuten vaikka ihastuttava Romantiska Hem & Inspiration i vitt -kirja ja eilen tuli ihana tekstiilisarja monogrammilla jota Paraisilla myymme yksinoikeudella. Tekstiilisarja laajenee vielä enemmän kunhan saavat varastoon kaikki tuotteet niin pääsevät lähettelemään niitä tänne Suomeenkin :)
Myös Jeanne D`Arc Livingiltä on vielä tulossa kaikenlaista uutuustuotetta.
Kaikkea hyvää&tervetuloa pian vanhanajan henkiseen puotiimme tutustumaan!
Det går bra med vårt flyttande till nya boden men mycket finns det ännu och göra... Och sen blev våra pojkar sjuka alla tre på samma gång! Min äldsta son har varit så ledsen för att idag började skolorna och han kunde inte gå för att han hade feber. Han har varit och köpa nya kläder,nya skolväskan och olika pennor och packat allt färdigt. Stackars pojken :( Han tycker att det är roligt att fara till skolan igen efter sommarlovet. Fast han går på tvåan redan,är första skoldagen ännu viktigt för barn.
Därför bestämde vi att öppnar nya boden först måndagen den 31.augusti. Sen har vi hunnit vara på Formexmässan ochså med min goda vän Catja som brukar vara ibland och hjälpa i butiken. Vi båda väntar redan såååå jättemycket att vi skulle fara dit :)
Några nyheter har det kommit ochså. T.e.x härlig bok Romantiska Hem& Inspiration i Vitt och igår kom det vackra textiler. Det kom kuddfodral med monogram och gardiner. Senare kommer det ännu mera och lampskärmskjolar med monogram som många kunder har frågat efter redan. Det skall ochså komma beställning från Jeanne D`Arc Living.
Ha det så bra och välkomna snart till nya boden som vi har inrett gammaldags stil!