maanantai 27. heinäkuuta 2009

Uusia tuulia...

Syksy tuo tulleessaan aikamoisen muutoksen...
Ystävä tuli tässä kesällä käymään, ja kertoi että nyt sitten on vapautunut liiketila, josta haaveilin jo silloin kun päätin viime vuonna muuttaa liikkeen Paraisten keskustaan. Yhtä nopeasti kun tiedon sain, päätin myös muutosta tähän haaveilemaani tilaan.
Joskus elämässä, jonkun asian voi nähdä todella selkeästi etukäteen vaikkei olisikaan vielä kokenut kyseistä asiaa lainkaan. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan :) Tämän liiketilan näin mielessäni juuri sellaisena. hetkeäkään ei tarvitse miettiä, millaisen siitä teen. Jopa huonekalujen paikat,hyllyjen paikat tiedän jo mielessäni! Tämä on sitä, mitä haluan.
Toiseksi, sisustushulluna ihmisenä rakastan muuttoja,uuden suunnittelua,huonekalujen siirtelyä...Olen jo nyt aivan innoissani, tuskin maltan odottaa!

Elokuussa avaan tunnelmallisen,wanhan ajan pikku sisustuspuodin Kauppiaskadulla, kun taas huippusuosittu nettikauppa laajenee!
Ja tunnelmaahan tästä pikkupuodista ei tule puuttumaan! Vanhan ajan maalaistyyliä, kynttilänvalon tunnelmaa, narisevia lattioita -aah, miten ihanaa! Silti valikoimassa tulee olemaan lähes yhtä paljon ihanuuksia kuten ennenkin.
Etukäteen haluan jo nyt kiittää ihania ystäviäni, jotka ovat mukana tässä "projektissa", megasuuri hali teille!!

Siispä Rantatiellä Villa Wenla on avoinna vain enää tämän viikon (viikko 31). Muuton vuoksi liike on suljettuna elokuun kolme ensimmäistä viikkoa (vko 32,33,34) PAITSI: perjantaina 14.8. klo 10-17 Rantatien nykyisessä liikkeessämme KAIKKI TUOTTEET jotka ovat jäljellä myydään
-40% alennuksella!!
Uusi puoti avautuu MAANANTAINA 31.8.KLO 10.
Kesäisin terkuin Annabella

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Terveisiä reissusta! Hälsningar från resan!

Tänään palattiin Ruotsinreissultamme kotiin. matka meni kokonaisuudessaan hyvin. Vain yhtenä päivänä satoi, muuten oli kaunis ilma ja kaikilla oli hauskaa. Pystyin yhdistämään työn ja huvin: tapasin muutaman tavarantoimittajan samalla kun pojat taas saivat lomailla ja pitää hauskaa. Ja olihan tämä pieni loma itsellenikin... Kilometrejä tuli kaikenkaikkiaan 1600km. Puolet enemmän kuin suunniteltiin :)
Pojat olivat ajelemassa autoilla Lådbilslandetissa, käytiin Grännassa katsomassa Polkagriskaramellien valmistusta ja ostettiin niitä tietenkin myös kotiin.
Kävin myös sisustusliikkeissä Ruotsissa ja niitä piisasi toinen toistaan kauniimpia lähes jokaisessa kaupungissa. Pysähdyttiin mm. Mollys Hus:issa, Jernes Rum:issa sekä suuressa sisustusliikkeessä nimeltään Stockshammar Gård joka oli sisustusta ja keittiökalusteita yli 200 m2,kolmessa kerroksessa. Myös muutamassa muussa mutta nimet eivät jääneet enää mieleen :)
Tulihan sitä mukaan kotiinkin jotain, eihän sitä ostamatta voi olla...

Ystävälleni ostin kuvassa olevan keittiöpyyhkeen tuliaisiksi. Itselleni suuren CLY lasikuvun ruokasalin pöydälle, sinkkiset laatikot sekä joitain keittiöpyyhkeitä.



Gränna on kaunis pikkuruinen kaupunki. Harmi, että juuri silloin satoi. Polkkakarkkipuoteja oli ihanalla kujalla toinen toisensa jälkeen. Turisteja näytti olevan paljon!
reissussa on aina kivaa, mutta tuntuu hyvältä palata myös kotiin.
















Lådbilslandet, joka poikien mielestä oli reissun paras paikka!
Hälsningar från Sverige! Vi kom hem idag och hade riktigt rolig resa med hela familjen! Jag träffade några leverantörer på lika. Vi körde över 1600 kilometer, mycket mycket mera som vi hade tänkt.... Pojkarna var i Lådbilslandet och tyckte att det var bästa saken i hela resan. Vi var ochså in i flera vackra inredningsbutiker runt Sverige , t.e.x Mollys Hus, Stockshammar Gård, Jernes Rum... Och alltid köper man någonting hem :) Den här gången köpte vi en stor CLY glasklockan, kökshanddukar( i bilden är en gåva till min vän), zinklådor....
Gränna var ett söt litet stad men tyvärr då regnade det. Mycket turister var där. Vi var inne i flera polkagriskokerier och köpte polkagrisar hem ochså.
Borta bra men hemma bäst!